Ensiapu stressaantuneelle keholle ja mielelle

Brain Relief -hoito sopii ihan kaikille perusterveille; niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Sinulla ei tarvitse olla vaivoja tai kolotuksia, voit tulla vain rentoutumaan. Erityisen hyvin Brain Relief -hoidon on koettu auttavan pitkittyneen stressin katkaisussa. Hoito sopii siksi erinomaisesti esimerkiksi työn, opintojen tai vaikean elämäntilanteen kuormittamille aikuisille ja nuorille.
Hoidon rentoutusvaikutuksen aiheuttama stressitilan katkeaminen VOI johtaa yksilöllisiin hyötyihin. Hoidettavat ovat kertoneet saaneensa BrainRelief -hoidosta helpotusta myös mm. ylivilkkauteen, levottomiin jalkoihin, migreeniin, sekä monenlaisiin kiputiloihin ja nukahtamis- ja univaikeuksiin. Brain Relief ei siis itsessään tähtää näiden vaivojen hoitamiseen vaan syvärentoutukseen.
Tutustumistarjous 50 € norm. 70 €
Hoidon keskeisin tavoite on syvä rentoutuminen, parasympaattisen hermoston toimintaa lisäämällä.
Brain Relief –hoito parantaa hapensaantia ja aktivoi hermoratoja erityisesti päässä ja ääreisraajoissa. Keskeisimpänä tavoitteena on kuitenkin syvä rentoutuminen, parasympaattisen hermoston toimintaa lisäämällä. Rentoutus tapahtuu aktivoimalla mielihyvää ja rauhoittumista edistävien välittäjäaineiden kuten oksitosiinin tuotanto kehossa musiikkiin yhdistettyjen täsmäkosketustekniikoiden avulla. Samanaikaisesti vähennetään liiallisen stressihormoni kortisolin tasoa.
Hoito kohdistuu päähän, kasvoihin, hartian ja niskan seutuun, käsiin ja jalkoihin. Hoito-otteisiin kuuluvat painallukset, venytykset sekä pyörittävät, hankaavat, pöyhivät ja rapsuttavat otteet, joista monet ovat erityisen hitaita ja lempeitä.
Hoidon aikana asiakas on samassa asennossa selällään maaten tavallisissa sisävaatteissa. Hoitoon kuuluu tarkkaan valittu musiikki, jonka avulla menetelmästä tulee ainutlaatuinen “sormibaletti” ja lopputulos on hyvin pidetty. Varsinaisen kosketushoitojakson aikana hoitaja ei puhu hoidettavalle.